Monien vuosien jälkeen, joiden aikana vähittäiskaupan tulot laskivat melkein jokaisen vuosineljänneksen aikana, oli vuosi 2017 suuri helpotus monille. Iso tönäisy sen suuntaan, että vähittäiskauppa-maailma lopultakin omaksui asiat, jotka olivat tehneet Amazonista niin menestyneen, johti parempaan vuoteen miljoonille yrittäjille. 2018 ennusteet ovat vahvat –  mutta nämä ennusteet heijastavat kasvua vain sellaisille yrityksille, jotka omaksuvat jatkuvasti muutoksia. Tässä kerromme, kuinka muutos voi auttaa tekemään vuodesta 2018 taas kerran erinomaisen vuoden.

Pari tärkeää tilastotietoa

Nämä kaksi ennustetta vähittäiskauppa-vuodelle 2018 osoittavat, että yrittäjillä on erinomainen mahdollisuus ennätykselliseen vuoteen, jos he ovat valmiita jatkamaan sopeutumistaan:

Mikä on tärkeintä huomioida näissä tilastotiedoista? Fakta, että vähittäiskauppias ei näe valtavaa ryntäystä kauppaan, jos hän ei adaptoi osaksi liiketoimintojaan myös verkkomyyntiä ja kaupan ulkopuolisen myynnin mahdollisuuksia. Vähittäiskaupankäynti on aina liikkumassa pois fyysisistä liikkeistä, koska käyttäjät ovat yhä enemmän tottuneempia nopeaan ja kätevään maksamiseen, kuljetukseen ja vastaanottamiseen.

Verkkokaupankäyntiin siirtyminen on asia, josta yritykset ovat tietäneet jo vuodesta 2010 alkaen ja tämä ei ole ainut muutos, jota yritykset voivat tehdät saadakseen enemmän tuottoa.

Monikanavaista vähittäiskaupankäyntiä ei voi sivuuttaa

Yksi välttämättömistä käytännöistä, joihin yritysten pitäisi sopeutua vuonna 2018 on – monikanavainen kaupankäynti. Tämä tarkoittaa asiakaskokemuksen nykyaikaistamista verkko-, mobiili- ja henkilökohtaisilla shoppailu-mahdollisuuksilla. Kaikki – sosiaalisen median markkinoinnista ja sähköposti-kampanjoista printtimainontaan – pitäisi olla yhdistetty sillä tavalla, että se johtaa asiakkaan myyntiputken läpi. Toisin sanoen kauppiaan pitää luoda merkilleen yksi ekosysteemi monien kanavien kautta.

Nykyaikana on erittäin todennäköistä, että ennen tuotteen ostamista kaupasta, etsii asiakas tuotteen verkosta, lukee arvosteluja ja etsii kuponkeja sähköpostiinsa saapuneesta tuoreesta yrityksesi uutiskirjeestä. Hän tekee tämän kaiken ennen kassalle siirtymistä. Tämä on vain yksi esimerkki, miten asiakas käyttää yrityksen monia kanavia vain minuutteja ennen oston tekemistä.

Tämä on yksi alue, jolla ERPLY voi auttaa vähittäiskauppiaita. Järjestelmä seuraa myyntejä ja inventaariotasi automaattisesti monien kanavien kautta – mukaan lukien verkkokauppasi. Voit seurata millaiset kanavasi suoriutuvat parhaiten ja pitää inventaariosi ajan tasalla, kun asiakkaat liikkuvat monien käytettävissä olevien kanavien kautta.

 

 

Erply tarjoaa nopeaa suoriutumisen ja inventaarion näkyvyyttä koko vähittäiskaupassa. Varmista, että liikkeilläsi on oikeat tuotteet ja koot, siirrä tuotteita tarvittaessa nopeasti.

Kaupan pitää tuntua elämykseltä

Yksi tapa, miten vähittäiskauppiaat ovat omaksuneet muutoksia viime vuosien aikana on uudelleen-kuvittelemalla, millaista voi olla henkilökohtainen shoppailu. Verkko-shoppailu helpottaa tehtävien sovittamista kiireisiin aikatauluihimme, eli miksi nykypäiväisen asiakkaan pitäisi mennä kauppaan ollenkaan? Muuttaessaan fyysisen kaupan elämykseksi (sellaiseksi, joka tarjoaa enemmän kuin peruskokemuksen), voivat vähittäiskauppiaat tarjota asiakkaille syyn palata yhä uudelleen ja uudelleen.

Tässä on pari tapaa, miten tätä ideaa on toteutettu:

Jos haluat kilpailla rennon verkkoshoppailun kanssa, pitää sinun vakavasti ajatella, miten esittelet tuotteitasi.

Arvioi uudelleen inventaariosi hallinta

Loppujen lopuksi, yksi syy, miksi yritykset kuten Amazon ovat olleet niin menestyneitä, on se, miten he ovat mullistaneet varaston hallintansa. Vähittäiskauppiaat, jotka luottavat perinteisiin varastonhallinta-tyyleihin ovat nopeasti tajuamassa, että he eivät pysy modernin kuluttajan mukana.

Harkitse Zaran mallia, vaate-vähittäiskauppias, joka tilaa tuotteita nopeissa, toistuvissa erissä. Sen lisäksi että asiakkaista tuntuu, että tuotteita on rajoitetusti (joka tehostaa myyntiä), Zara reagoi nopeasti myös tuotteisiin, jotka ovat erittäin menestyneitä – ja vetävät pois tuotteet, jotka eivät myy hyvin. Heikosti myyville tuotteille ei ole aikaa eikä hyllypaikkaa, pienet erät varmistavat, että yritys ei menetä rahaa näiden tuotteiden takia.

Kaupat ovat myös tajuamassa, että tuotteiden nopea liikuttaminen, jotta asiakkaat saisivat tilaamansa tuoteet suoraan kaupasta tai nopeat toimitukset ovat elintärkeitä asiakkaiden onnellisina pitämiseen. Luotettava varastonhallintajärjestelmä on välttämätön työkalu nykyajan yrittäjille, varmistaakseen, että tuote on aina siellä, jossa hän luulee sen olevan ja tuotetta on sellainen määrä, joka näkyy järjestelmässä. Olet valmis vuoteen 2018 käyttäessäsi järjestelmää, kuten ERPLY, joka antaa reaaliaikaisen tiedon siitä, missä tuotteesi sijaitsevat ja kuinka paljon inventaariota sinulla on millä tahansa hetkellä.

 

Käytä Erplyn ‘‘Varastotilanteet tuotteittain miniminormeilla’’ raporttia generoidaksesi nopeasti ostotilauksia pienen inventaarion tuotteille.

Sopeudu ja menesty vuonna 2018

Avain menestymiseen uudessa vähittäiskauppa maisemassa on sopeutuminen käyttäjän uusiin ostotapoihin. Tarjoten heille monia kanavia, jotka sulautuvat saumattomasti yhteen, varmistaen, että kaupassa paikan päällä ostoksien tekeminen on pikemminkin elämys ja käyttäen varastonhallintajärjestelmää tärkeänä asiakaspalvelun työkaluna – näin autat itseäsi visioimaan yrityksesi vastaamaan vuoden 2018 vähittäiskauppa vaatimuksiin.

On myös monia muita tapoja, miten voit vastata uusiin vaatimuksiin, kuten geo-markkinointi maailmaan sukeltaminen tai markkinointisi ja asiakaspalvelusi hyper-personalisointi. Aloita keskittyen siihen, että tuote ehtii käyttäjälle nopeammin, mukavammin, viehättäen häntä myös aistinvaraisesti – tämän jälkeen katso tarkemmin, miten käytät nykyajan markkinointia mennäksesi vieläkin kauemmas.