Sosiaalisen median myötä nettiin jaetaan yhä enemmän paloja henkilökohtaisesta elämästä. Erityisesti kuvallisten medioiden suosio on saanut nettiin julkaistujen kuvien määrän räjähtämään. Some-profiilien siloitellussa maailmassa jaetaan usein vain ne hohdokkaimmat hetket omasta elämästä, ja se on johtanut ilmiöön, jossa samaa asua ei haluta postata kahta kertaa.

 

Vähittäiskauppiaiden harmiksi tämä tarkoittaa myös sitä, että yhä useampi kuluttaja ostaa tuotteita sosiaalisessa mediassa esiteltäviksi, ja palauttaa ne saatuaan kuvat otettua. Kun netin kautta tilatut vaatteet usein vielä laskutetaan vasta, kun asiakas on saanut ne itselleen kokeiltavaksi, kasvaa ilmiö entisestään. Yhä useampi tuote palautetaan, ennen kuin siitä on ehditty maksaa.

 

Luottokorttiyhtiö Barclaycard suoritti viime vuonna Britanniassa tutkimuksen, johon vastanneista kuluttajista 9% kertoi tilanneensa vaatteita vain ottaakseen kuvia sosiaaliseen mediaan ja palauttaakseen sitten tuotteet. Tutkimukseen osallistuneiden yli 2000 kuluttajan keskuudessa tämä oli yleisintä 35-44 -vuotiaiden ikäryhmässä. Miehet myös tilasivat vaatteita vain somekuvien takia naisia useammin.

 

 

Miten yritys selviää palautusrumbasta?

Voivatko vähittäiskauppiaat pärjätä kerran kokeiltujen ja sitten palautettujen vaatteiden jatkuvasti kasvavan määrän kanssa? Kyllä - kerromme seuraavaksi, miten. Tilanteesta löytyy myös sellaisia hyviä puolia, jotka kannattaa hyödyntää.

 

Asiakkaamme ovat huomanneet, että palautuksiin liittyvät epäselvyydet ja häslingin voi välttää helposti - kassajärjestelmämme pitää tarkasti kirjaa kaikista tapahtumista. Erplyn avulla voi hallita niin kassalla myytyjen kuin suoraan varastostakin tilattujen tuotteiden palautuksia myynti- ja toimitustapahtumien mukaan.

 

Palautusten käsittely kassatiskillä on yksinkertaista - näytön pikanäppäimistä löytyy “Palauta”, jota klikkaamalla saa ohjeet, kuinka edetä. Kassaan voidaan asettaa myös parametri, johon kirjataan palautuksen syy. Parametri ei ole asetuksissa oletuksena.

 

Kun asiakas palauttaa ostamansa tuotteet, voidaan Erplyssä luoda varastosaldojen täsmäytystä varten alkuperäisestä laskusta hyvityslasku. Hyvityslaskun avulla tavara palautuu takaisin varastosaldoille, ja rahat voidaan palauttaa asiakkaalle alkuperäisellä maksutavalla.

 

Erply pitää palautusten lisäksi kirjaa myös esimerkiksi varatuista tuotteista. Myös erilaisten maksutapojen käyttö on mahdollista (laskut, osamaksut, maksamattomat laskut, palvelumaksut, korot, jne.), joten rahavirtoja on helppo seurata. Ohjelmisto myös ilmoittaa maksamattomista laskuista, ja pitää huolen, että rahavirrat täsmäävät.

 

 

Miten palautuksista voi hyötyä?

Erplyn asiakashallinta on tehokas työkalu ostohistorian analysointiin ja markkinoinnin suunnitteluun. Kassa tallentaa kaikki asiakastiedot, joten voit reagoida heti, kun epätavallisia tai outoja tapahtumia ilmenee. 

 

Jos asiakasanalyysi paljastaa tietyn toimintamallin ja tietty asiakas palauttaa huomattavan paljon tuotteita, voidaan käytöksen syihin perehtyä tarkemmin ja samalla selvittää, kuinka sen voisi kääntää eduksi. Jos esimerkiksi huomataan, että asiakas on sosiaalisen median vaikuttaja, hänelle kannattaa tarjota yhteistyösopimusta!

 

Terävimmät kauppiaat ovat jo kehittäneet luovia ratkaisuja tilanteeseen. Osa yrityksistä suo Instagram-shoppailijoille erityiskohtelua: moni yritys on luonut Instagramiin brändilleen oman tilin, jonne käyttäjät voivat julkaista oman kuvansa - eli käytännössä markkinoida tuotetta. Brändi itse lisää vain hinnat, tuotetiedot ja linkit. Parhaita esimerkkejä ovat Fashion Nova, Boohoo, PrettyLittleThings ja Showpo - käy kurkkaamassa!

 

Toinen luova tapa tehdä palautuksilla bisnestä on vuokrata tuotteita. Esimerkiksi Rent the Runway vuokraa asiakkailleen designer-vaatteita.

 

Vähittäiskaupan ala on jatkuvassa muutoksessa - kelkassa pysyäkseen tarvitsee joustavuutta, innokkuutta ja vähän luovuuttakin. Palautusten käsittelyn voi kääntää myös edukseen!

 

Erplyn avulla yrityksen hallinnasta ei tarvitse kantaa huolta - kassa ja varastonhallinta turvaavat yrityksesi sujuvan toiminnan myös muuttuvien trendien keskellä.